top of page
powercup-logo.png

Moikka kaikille Powercupiin lähtijöille sekä pelaajien vanhemmille.

Alle olen kerännyt tärkeimpiä poimintoja tulevasta turnauksesta

Turnaukseen voit tutustua sivuilla www.powercup.fi

 

Aikataulu ja ohjelma:

Turnaus pelataan Kauhavalla 9-12.6.2022
Joukkueiden ensimmäiset pelit/ tuomarointivuorot alkavat To klo 12.00. Majoitumme ennen ensimmäisiä otteluita majapaikkaamme, josta siirrymme kävellen tapahtuma-alueelle (ensimmäinen yö on samassa koulussa, mutta eri tilassa). Lähtö Nummelasta tapahtuu keskiviikkona 8.6 klo 13 vanhan ABC:n tontilta, saavuthan paikalle hyvissä ajoin (min. 15 min aikaisemmin). Matka-aika noin 5h + pysähdys matkan aikana. Bussimatkalle voi ottaa oman harkinnan mukaan jotain terveellistä evästä/juomaa.

Paluumatkalle Kauhavalta lähdemme sunnuntaina 12.6 noin klo 13 ja saapuminen Nummelaan noin klo 18.30-19.00


Oman joukkueen pelejä seuraat kätevästi MunLentis App:stä joka ladattavissa sovelluskaupasta, myös pistelasku tapahtuu sovelluksen kautta joten lataa se puhelimeesi ennen turnausta ja muista ottaa laturi mukaan. Sovelluksesta löydät helposti oman joukkueesi aikataulun, pelikentät sekä seuraat sarjataulukkoa.
Pelaamme turnauksessa kahdella joukkueella D- tsemppisarjassa.

Turnausalueella oman joukkueen aikataulut sovitaan valmentajan/valvojan kanssa ja näitä on EHDOTTOMASTI noudatettava ilman poikkeuksia.

Pelien lomassa joukkueilla on myös vapaa-aikaa sekä järjestettyä ohjelmaa. Ohjelmassa mm. Torstaina avajaistapahtuma, jossa esiintymässä VIIVI.  Perjantaina luvassa käynti Powerparkissa sekä Kisafestarit. Alueella myös Powercup Tori missä ohjelmaa sekä kioskeja koko turnauksen ajan. Tori sijaitsee pelialueiden välittömässä läheisyydessä.
 

Majoittuminen:

Majoitumme koko turnauksen ajan Alahärmän koulukeskuksessa (Koulukuja 2, 62300 Härmä). Koulukeskus sijaitsee noin 2km päässä tapahtuma-alueesta. Liikumme majoituksen ja alueen välillä jalkaisin. Majoittuminen tapahtuu koululuokissa tytöt ja pojat omissa tiloissaan.
Poikien osalta majoituksen valvojana toimii Eero ja Ton.
Lisäksi joukkueen mukana ovat Viivi, joka majoittuu tyttöjen kanssa, sekä Antti M. jolla on oma majoitus.

Kaikkien yhteystiedot alla:

Eero 040 0744 947

Ton 050 5763 952

Antti M. 044 299 2058

Viivi 0404186429

Joukkueen aikuisten numerot on hyvä tallentaa poikien puhelimiin valmiiksi ennen reissua.

Keräämme pelaajien puhelin numerot majoittautumisen yhteydessä, jotta saamme heidät kiinni tarvittaessa. Voimme lisätä pojat Power ryhmään jotta saamme laitettua mm. yhteisiä kuvia kaikille nähtäväksi.
 

Majoitustiloihin pääsee kulkemaan vain kisapassin kanssa. Majoitustiloissa toimii myös majoitusvalvoja koko turnauksen ajan. Lukekaa ja käykää majoitussäännöt pelaajien kanssa läpi ennen turnauksen alkua, säännöt löytyvät osoitteesta www.powercup.fi/info/koulumajoitus/
Pidetään oman joukkueen majoitustila siistinä ja henkilökohtaiset tavarat asianmukaisesti oman makuupaikan lähettyvillä.
Jokaisella koulumajoitukseen saapuvalla on oltava mukanaan oma patja, tyyny, makuupussi/peitto ja petivaatteet. Yhden henkilön makuualusta/patja ei saa olla leveämpi kuin 80 cm.
 

Ruokailu:

Lounas ja päivällinen tarjoillaan turnausalueella, aamu- ja iltapalat majoituskoululla. Joukkueen valmentaja/valvoja ohjeistaa joukkueita paikanpäällä.
Turnausalueella ruokailu tapahtuu ohjatusti erillisen aikataulun mukaan.
Turnausalueella on runsaasti vesipisteitä. Ruokalistan sekä lisätietoa ruokailusta sivuilta www.powercup.fi/info/ruokailu/ Päivien aikana ”herkuttelu”/ välipalat ovat sallittuja, mutta eivät saa olla pääasiallinen energian lähde vaan ruokailuihin jokaisen tulee osallistua.
 

Muuta huomioitavaa:
- Pelit pelataan ulkokentällä ilman säävarausta, joten mukana oltava ulkopeleihin sopivat jalkineet sekä riittävä säänmukainen vaatetus. Jokaisen on tärkeä huolehtia että on riittävästi lämmintä vaatetta mukana, mikäli kelit ovat sateiset/kylmät. Tämä vaikuttaa paljon omaan viihtyvyyteen ja kokemukseen reissusta.

- Mukaan tulee ottaa myös pelipaita sekä musta treenipaita (mikäli sinulla ei ole ko. tuotteita ota mukaasi pelejä varten musta t-paita).
- Ota mukaan myös seuran veryttelytakki.
- Mukaan on hyvä varata myös päähine jolla suojautua auringolta, sillä vietämme koko päivän ulkona.
- Mukaan tarvitset myös juomapullon sekä repun jossa voit kuljettaa tarvittavat vaihtovaatteet sekä säilyttää omat henkilökohtaiset tavarasi päivän aikana.

- Joukkueilla on myös tuomarointi vuoroja, ota mukaasi siis myös OMA pilli. Tuomarointivuorot jaetaan tasapuolisesti joukkueen kesken (valmentajan ohjeen mukaan). Tutustu/kertaa oman sarjasi sääntöihin ennakkoon! Säännöt löytyvät osoitteesta www.powercup.fi/turnaus/saannot/
Tuomari tehtävissä tukenasi on aina joukkueen aikuinen.

- Mukaan tulee ottaa myös omat hygieniavälineet (suihkusaippua ja deodorantti), pyyhe sekä riittävät vaihtovaatteet. Peseytyminen tapahtuu majoituskoulun suihkutiloissa omalla suihkuvuorolla.

- Muista ottaa mukaan myös aurinkorasva ja mahdolliset omat lääkkeet (mm. allergia, astma..). Lääkkeistä on hyvä laittaa myös joukkuueen johtajalle tieto. Otan mukaan särkylääkettä jos jollekin tulee päänsärky. toivoisin myös ilmoituksen mikäli lapselle ei saa antaa särkylääkettä.

- Mikäli otat mukaan oman puhelimen niin nimikoi oma laturisi ( menevät helposti sekaisin).

- Kisapassi on pääsylippusi majoitustiloihin sekä ruokailuihin joten pidä siitä hyvää huolta. Kisapassit jaetaan joukkueittain majoittautumisen yhteydessä.

Vierailijoilla on vapaa pääsy tapahtuma-alueelle, vierailijoilla mahdollisuus ostaa vierailija passi jolla mahdollista ruokailla tapahtuma-alueella. Vierailijapassilla ei pääse majoitustiloihin. Kaikki ovat tervetulleita seuraamaan seuramme junnujen pelejä ja viihtymään Powercup tapahtumaan.

Joukkueen vapaa-ajalla EI KUKAAN lähde yksin seikkailemaan vaan AINA vähintään kaksi pelaajaa kulkevat yhdessä. Sovituista aikatauluista on pidettävä kiinni ja joukkueen aikuisen tulee olla tietoinen joukkueensa liikkeistä. Joukkueen aikuinen antaa/hylkää luvan liikkumiseen, me olemme vastuussa turnauksen aikana ja me päätämme rajoista ilman poikkeuksia.


Pyritään kannustamaan omalla lepovuorollamme muita seuramme joukkueita oman joukkueen aikataulun niin salliessa.

 

 

OIKEIN MUKAVAA TURNAUSTA
Terveisin
Viivi Everi

bottom of page